Rovaniemen Rauhanyhdistys ry
Historia

VALKEUS PIMEYDESSÄ PAISTAA
Rovaniemen Rauhanyhdistys 100 vuotta

 

 

Lestadiolaisen herätyksen alkuvaiheet ja oman rauhanyhdistyksen perustaminen

 

Lestadiolainen herätys saapui Rovaniemelle 1850-luvulla sekä Kittilän että Ylitornion suunnalta. Se kantaa Ruotsin puoleisessa Lapissa pappina toimineen Lars Levi Laestadiuksen (1800 - 1861) nimeä. Rovaniemen ensimmäiset lestadiolaisseurat on tiettävästi pidetty nykyisellä Viirinkankaalla Vanha-Hirttiön pirtissä. Kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana liike ei juurikaan näkynyt Rovaniemellä, mutta 1870-luvulta lähtien lestadiolaisten määrä kasvoi ja liikkeeseen kiinnitettiin yhä enemmän huomiota. 1800-luvun lopussa lestadiolaisseuroja pidettiin mm. Alaruokasen ja Ranta-Törmäsen taloissa ja Saarenkylässä Kuistin sotilastorpassa, Keskisuutarissa ja Halvarin ja Isovitikan taloissa. Vuosisadanvaihteessa lestadiolaisia oli seurakunnan vuosikertomuksen mukaan jo noin puolet yli 8000 seurakuntalaisesta.


Vuonna 1905 Rovaniemen lestadiolaiset perustivat oman yhdistyksen seuratoiminnan käytännön järjestelyjen helpottamiseksi ja liikkeen yhtenäisyyden takaamiseksi. Lestadiolaisuus kuitenkin jakaantui nk. vanhoillisiin ja uusheränneisiin. Rauhanyhdistyksen talo jäi vanhoillislestadiolaisten haltuun, koska suurin osa jäsenistä kuului vanhoillisuuteen. Vuonna 1912 Rovaniemellä järjestettiin valtakunnalliset suuret seurat (suuria seuroja on alettu talvi- ja jatkosodan jälkeen nimittää suviseuroiksi), joissa oli noin 4000 seuravierasta kotimaan lisäksi Ruotsista, Norjasta, Venäjältä ja Amerikasta. Seuroissa oli ilmainen ruokailu kaikille. Esimerkiksi lihaa tarvittiin päivittäin noin 400 kiloa.

 
 


1910-luvun puolivälissä Rovaniemen seudulla, erityisesti Rautiosaaressa, elettiin voimakkaan lestadiolaisen herätyksen aikaa. Kerrotaan, että esimerkiksi nuorisoseura Pohjan Koitto jouduttiin lakkauttamaan osanottajien puutteessa, kun kaikki sen jäsenet liittyivät lestadiolaisuuteen.

 
1920- ja 1930-luvuilla Rovaniemellä järjestettiin säännöllisesti vanhoillislestadiolaisten seuroja vanhalla Puistokadulla (nykyisin Korkalonkatu) sijainneella toimitalolla, kodeissa ja kirkossa. Seuroissa saarnasivat paikalliset puhujat Eljas Huhtala, Janne Marttiini, Erkki Konttijärvi, Heikki Kärppä ja Herman Kouri sekä Viirinkylässä asunut Eemeli Vuopala ja tapionkyläläinen Juho Koivuranta. Lisäksi toisilta paikkakunnilta vieraili pappeja ja puhujia.

 

Vanhoillislestadiolaiset olivat tiiviisti mukana Rovaniemen kirkonkylän ja seurakunnan luottamustoimissa ja esimerkiksi raittusseurassa. Vuonna 1928 perustetun Lapin Kansan johtokunnan jäsenistä kaksi kolmasosaa kuului liikkeeseen. Lehden näytenumerossa todetaan: ”Me uskomme, että se valtava uskonnollinen herännäisliike, joka kerran suoritti kauniin kylvön tässä maakunnassa ja ulotti vaikutuksensa kauas sen rajojen ulkopuolelle, on yhä vielä vaikuttava ase taistelussa tuhoavia voimia vastaan. Me tahdomme horjumatta puolustaa isien uskoa vakuutettuna siitä, että ellei kaiken valistustyön pohjana ole elävä kristillisyys, ei tätä maakuntaa voida pelastaa sortumasta henkiseen pimeyteen.”

 


Sota-ajasta jälleenrakennukseen


1930-luvulla vanhoillislestadiolaisuus hajaantui jälleen. Rovaniemelläkin vanhoillislestadiolaisuudesta erkaantui nk. pikkuesikoisuus. Rauhanyhdistys jäi vanhoillislestadiolaisten haltuun, ja pikkuesikoiset perustivat Rauha Sana -nimisen järjestön. Rovaniemi oli yksi 1930-luvun kriisin keskuspaikkakunnista, koska Rauhan Sanaan siirtyneillä saarnaajilla oli Rovaniemellä vahva kannatus. Suurin osa vanhoillislestadiolaisista jäi kuitenkin Rauhanyhdistyksen piiriin.

 

Toisen maailmansodan aikaan rauhanyhdistyksen toimitalo oli puolustusvoimien käytössä ja toimi jatkosodan aikana saksalaisten majoituspaikkana. Kokoontumistilan puutteen lisäksi seuratoimintaa hidasti se, että puhujat olivat rintamalla. Seuroja järjestettiin kuitenkin säännöllisesti. Myös vanhoillislestadiolaisten valtakunnallinen keskusjärjestö SRK lähetti Lapin maaherra Kaarlo Hillilän pyynnöstä puhujia Lappiin evakuoitujen keskuuteen. Rauhanyhdistys pyrki auttamaan sodasta kärsiviä: seuroissa kerättiin esimerkiksi kolehteja Suomen Punaisen Ristin kautta tehtyyn avustustyöhön.

 

Kun palattiin evakosta, myös rauhanyhdistyksen toimitalo oli tuhoutunut. Uutta taloa ryhdyttiin suunnittelemaan välittömästi, mutta taloudellisten vaikeuksien keskellä se saatiin valmiiksi vasta syystalvella 1949. Varoja rakentamiseen saatiin valtakunnallisella keräyksellä Suomen rauhanyhdistyksissä. Myös Amerikan vanhoillislestadiolaiset ja esimerkiksi Ulkomaisen avun toimikunta avustivat rakennushanketta.

 

Rovaniemen Rauhanyhdistyksen jäsenet olivat mukana myös kauppalan ja kirkon jälleenrakentamisessa. Rovaniemen kirkon jälleenrakennustoimikunnassa oli mukana useita vanhoillislestadiolaisia. He käyttivät freskon maalannutta taiteilija Lennart Segerstrålea seuroissa Ruikassa ja Nivankylässä, jotta tämä saisi kosketusta paikalliseen kristillisyyteen. Segerstrålen kerrotaan maalanneen freskoon useita rauhanyhdistyksen jäseniä. Seurakunnan kappalaisena ja kirkon jälleenrakennustoimikunnan puheenjohtajana toiminut Pentti J. P. Seppänen keskusteli freskon sisällöstä taiteilijan kanssa hyvin paljon. Kerrotaan, että freskossa keskellä olevan elämän lähteen oikealle puolelle Segerstråle maalasi kaksi lasta, jotka vanhempiensa syntien vuoksi jäävät elämän lähteestä osattomiksi. Taiteilija maalasi lapset aluksi selkä lähteeseen päin kääntyneinä. Kun Seppänen näki lapset, hänen kerrotaan liikuttuneen syvästi ja sanoneen, etteivät noin pienet lapset ole vielä kulkemassa kadotukseen. Seppänen pyysi, että lasten katse käännettäisiin lähteeseen päin. Taiteilija suostui muutokseen, vaikka siitä koitui iso vaiva, kun laasti piti kaapia pois lasten päiden kohdalta.

 


Toiminta laajenee 1900-luvun loppua kohti


1960-luvun alussa vanhoillislestadiolaisuudesta erkaantui niin kutsuttu pappislinja, jonka kannattajat perustivat Elämän Sana -järjestön. Hajaannus vaikutti myös Rovaniemen Rauhanyhdistyksen toimintaan, mutta toiminta vakiintui pian uudelleen. 1970-luvulla Rovaniemen Rauhanyhdistyksen jäsenet keskustelivat maallistumisen mukanaan tuomista ilmiöistä, kuten televisiokysymyksestä. Rovaniemen vanhoillislestadiolaiset päättivät Suomen muiden rauhanyhdistysten tavoin olla hankkimatta televisiota koteihinsa ohjelmien sisällön vuoksi. 1970-luvulla rauhanyhdistys kohtasi median kritiikkiä ja seuroissa ei käynyt paljon liikkeen ulkopuolisia. 1900-luvun loppua lähestyttäessä kritiikki laantui.

 
Rauhanyhdistyksen jäsenmäärä kasvoi 1900-luvun lopulla voimakkaasti, kun Rovaniemelle muutti opiskelijoita ja lestadiolaisperheiden lapset kasvoivat ja liittyivät yhdistyksen jäseniksi. Jäsenmäärä ylitti 1980-luvulla 600 hengen rajan. Vuonna 1997 Rautiosaaressa järjestettiin kahdeksannet valtakunnalliset suviseurat, joihin kokoontui noin 60 000 henkeä.

 
2000-luvulla Rovaniemen Rauhanyhdistyksen keskeisin toimintamuoto on edelleen seurat, joihin kokoonnutaan viikoittain sunnuntai- ja keskiviikkoiltaisin sekä usein myös lauantai-iltaisin. Kerran kuussa järjestetään torstai-illan ompeluseurat eri puolilla kaupunkia kodeissa ja kirkkoseurat pääkirkossa. Isoihin seuroihin kokoonnutaan neljä kertaa vuodessa. Pääsiäisen aikaan järjestettävät nuortenpäivät kokoavat vuosittain suurimman seuraväen.

 

Sirkku Kinnunen

Kuvat: Samuli Saraste

 

Ajankohtaista
Pe 22.9. klo 18:30
Kotiompeluseurat
La 23.9. klo 17:30
Aviopuolisoilta
Su 24.9. klo 16:00
Seurat
Ke 27.9. klo 16:00
Ompeluseurat